sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Sikin sokin -taulu

Tällä hetkellä teen työtä jonkin verran myös kotona, joten tehtävien asioiden listalla on jo jonkin aikaa ollut työpisteen järjestäminen. Sohvalla kippurassa työskentely kun ei pitkän päälle ole kovin ergonomista :).

 Ja toki siihen liittyy kivojen sisustuslementtien askartelu ja hankkiminen. Vaiheessa ollaan ja työpisteeni näyttää tällähetkellä tältä.  Tulostin löytyy ja paperia :D. En ole hetkeen innostunut neulomaan tai virkkaamaan ja nyt keksinkin tehdä jotain aivan muuta langasta työpistettäni ajatellen.



Mutta siellä se komeileekin, tämän postauksen stara, nimittäin lankataulu. 


Näin joskus tällaisen jossain netissä surffatessani ja se jäi mieleen pyörimään mielestäni hauskana ideana. 





Tekeminen oli vallan yksinkertaista. Tarvittiin vain:
-Taulunpohja
-Maalia
-Pensseli
-Pieniä nauloja
-Liimaa
-Lankaa
-pihdit
-Sakset


Maalasin pohjan ihan tavallisella askartelumaalilla, acryylimaalilla.


Maalin kuivuttua tökin pohjaan pieniä nauloja.




Naulojen päihin, taulun nurjalle puolelle pursottelin vielä liimaa, jotta naulat pysyisivät paikoillaan. Liiman kuivuttua katkaisin terävät päät pois pihdeillä.



Sitten vain sikin sokin villalankaa. 



Seinälle sen viereen tulee pääsemään tämä ihana Jyväskylä juliste. Näitä on kevään aikana näkynyt monessa paikkaa erilaisina ja eri kaupungeista. Omani on hankittu ystäväni toimesta Jyväskylän Harjun paperista, jossa on kaikkea muutakin ihanaa



Leppoisaa sunnuntaita ☺

4 kommenttia: