tiistai 9. toukokuuta 2017

Koiramäki

Lauantaina teimme retken Tamperelle ja kävimme Särkänniemen koiramäellä. Olemme käyneet siellä muutaman kerran aikaisemminkin. Paikka on ihana kotoisa ja täynnä suloisia yksityiskohtia Mauri Kunnaksen kirjojen tarinoista.






Matkustimme linja-autolla mikä oli sekin oli lystiä, kun ei tarvinnut itse ajaa :)






 Oli aivan ihana sää. Hieman oli vilpoisaa ajoittain, mutta aurinko paistoi todella kauniisti. Vielä näin toukokuussa osaa nauttia ihan suunnattomasti auringosta ja sisin on toivoa täynnä tulevasta kesästä ja sen mukanaan tuomista ihanista hetkistä ja valosta.

särkänniemi


Minusta hauskinta koiramäellä on ehdottomasti  juurikin ne pienet yksityiskohdat ja se sellainen rauhallinen tunnelma. Vielä tähän aikaan vuodesta ei ole niin paljon ihmisiäkään, että tarvitsisi ruuhkasta ahdistua.



särkänniemi


Kävimme seuraamassa myös näytelmää, jossa niin ikään kirjoista tutut tyypit seikkailivat. Oma lapseni jaksoi vielä katsoa, vaikka kohderyhmä alkaa olla jo ehkä hivenen nuoremmat. Seurueemme muut tyypit oli ehkä jo sille liian vanhoja :) Ajattelenkin, että koiramäki vierailut on meidän osaltamme nyt tässä, mutta voin kyllä lämpöisesti suositella nuoremmille lapsille.


särkänniemi

särkänniemi

särkänniemi

särkänniemi

särkänniemi
särkänniemi

särkänniemi

särkänniemi

särkänniemi

särkänniemi


Kävimme kahvilla ihanassa kahvila Guggelboossa :) Siellä oli todella suoloiset tarjottavat ja sisustus.

koiramäki

koiramäki

Koiramäki

koiramäki

koiramäki

koiramäki

koiramäki



Onnin mielelestä hauskinta oli tänä ja edellisenä vuonna kyllä Kreivi Dracculan linna. Se on sellainen temppuilutalo, missä voi kiipeillä, ampua palloja jne. Siellä kyllä viihtyy isommatkin lapset.

koiramäki


Draakkulan linna


särkänniemi

koiramäki



särkänniemi


Lisäksi koiramäellä on monia eläimiä kuten koiranpentuja, lintuja, lehmiä, possuja ja poneja.
Suosittelen vierailemaan erityisesti pienempien lasten kanssa.

Aurinkoista loppuviikkoa :)

Elli



2 kommenttia: