tiistai 26. helmikuuta 2013

Värikäs villahaalari

Puuh läääh!! Ehdin ennen talven loppumista!

Nimittäin saamaan villahaalarin lapselleni valmiiksi.
Siinä meni aikaa, hermot, lankaa... Mutta valmis se on.
Mikähän siinä on, että kun aloittaa jämälankaprojektin niin ikinä ne langat ei riitä ja taas on jämälankoja :)



Itse neulominen oli lystiä. 
Päättely ei
Ja vetskarin laitto EI.
Se olisin ollut ehkä ihan ok, eihän siinä kauaa mene, JOS tekee kappaleista oikean mittaiset, eikä toisesta reilusti pidempää...  Joten, kuten näette se on mutkalla. 


En myöskään panostanut niin paljoa että olisin höyryttänyt tms. 
Mutta, lahkeiden ja hihojen puolesta menee vielä ensikin talvena.

Mutta on se minusta kiva, värikäs ja lystikäs.
Ja lämmin, malli on hyvä kun myötäilee kroppaa. Istuu paremmin haalarin alle.




Haalari on neulottu Maija ja Nalle langoista joustineulella.
Ohje haalariin löytyy täältä.


Näin helppoa kuvan ottaminen todellisuudessa oli, kummallekkin :)


sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Pääsiäiskortti

Joskus ennen joulua etsin uusia kortti-ideoita joulukorttikurssille. Törmäsin YouTubessa sellaiseen MACM ( make a card monday nimiseen sarjaan)
Tässä linkki yhteen videoon.
Voi että tuo youtubekin osaa olla koukuttava...  :)
Eräs USA:lainen nainen askartelee joka viikko kortin ja tekee siitä videon nettiin.

Tämä idea jäi jotenkin kummittelemaan mieleeni ja ajattelin että olisi mukava hieman haastaa itseään ja askarrella kortti viikossa. 
En kyllä ala mitään videoita vääntämään! Mutta vähän kepeämmän version.
Ajatus olisi kumminkin sellainen, että joka viikko kokeilisin jotain uutta tekniikkaa, materiaalia tai muuta uutta juttua :) Näin tulisi opittua uutta. Tykkään tehdä kortteja ja pidän korteista mitä teen, tietysti, mutta vähän on sellainen olo, että hitsi kun teen aina niin samantyylisiä kortteja. Tämän kautta tulee ehkä tehtyä kaikkee uudenlaista ja kokeiltua ja sitä kautta olisi mahdollista myös kehittyä. 

Ajattelin, että päivä voisi olla sunnuntai kun silloin useimmiten on aikaa puuhastella huvituksia :)

Ensimmäisen valitsin teemaksi pääsiäisen, jonka parissa jo töissä ollaan pari viikkoa touhuiltu. 
Ja ensimmäisen viikon uutena juttuna on suolavärjäys.
Ja oikeastaan myös pääsiäinen, koska en ole kovin montaa pääsiäiskorttia elämässäni väkräillyt. 



Kortti on tehty valkoiseen 1-osaiseen korttipohjaan.
Sitten siihen on laitettu tuollaista vihreää ornamentti teippiä.(teippitarha)
Ja tuo pallokuosinen on uusiokäytettyä lahjanarua.
Oranssi on suolavärjättyä paperia ja ohutta orgnaza-nauhaa olen laittanut myös kukkojen alle. 
Kukot Tiimarista.
Jälleen kerran olen käyttänyt kiinnittämiseen 3d-tarratyynyjä ja kaksipuolista teippiä :)


Suolavärjäyksestä sen verran, että ei ole ihan ensimmäinen kerta kun sitä kokeilen. 
Mutta useampi vuosi siitä on kumminkin. 
Alunperin olen Kankaanpäässä opiskellessani värjäillyt sillä kangasta. 
Kankaalle levitellään reilulla kädellä pigmenteillä värjättyä ruiskuemulsiota ja heti levityksen jälkeen päälle heitellään merisuolaa. Kuivuessaan väri pakenee suolaa kohden jättäen suolakiteen ympärille vaaleamman alueen. 

Samoin tekniikka toimii papeilla.

Itse tein kartongille. Laitoin akryyliväriä tuubista veteen sekoitin ja levittelin heti runsaasti paperille.
Heti perään suolat, reilunlaisesti.
Annoin kuivua.
Suosittelen merisuolaa, kuvioista tulee silloin selkeämmät. Nyt tein ihan tavallisella ruokasuolla ja se toimi ihan  ok:sti näin pienellä alueella, mutta suuremmilla pinnoilla on kivemman näköistä, jos on tehty isommilla suolakiteillä.


Tässä vielä realityä askarteluistani ;)





Sitten sain haasteen Pipon ytimestä - blogista, kiitos Sini!


Sain tämän joku aika sitten,(löytyy täältä) niinpä teen sellaisen sovelletun version ja kerron 5 asiaa mitkä tekevät minut tällähetkellä onnelliseksi

1 .Onni
2. Ystävät ja perhe
3. Käsityöt ja blogi-maailma
4. Työ (josta nautin tällähetkellä kovin)
5. Se että tein eilen ihan sikahyvää ruokaa, jota on vielä jäljellä :D

torstai 21. helmikuuta 2013

Ei mitään valmista....



KatsastelinTiimarin uusinta askartelulehteä ja tekisi mieli tehdä tuommoisia huopaherkkuja! nuppineulatyynyksi?

Inspiraatiota tulvii joka suunnalta! Nyt kun vielä ystäväni vinkkasi että pinterestistä on olemassa sovellus kännykkään. Arvella voi lataillinko heti? :)

Ajattelin muutenkin olla ajanhermolla ja kirjauduin twitteriin, mutta eihän siellä ketään ole?
Ja sitten halusin tutustua Instagramiin mut eihän sitä saakkaan nokian puhelimeen? vai enko vain osaa? pööh!
Ei sitten! Mummoudun siis sohvan kulmaan neulomaan :)


Elli


p.s.


                                        


Ihanassa ruususuu ja huvikumpu blogissa on arvonta! Voi voittaa tosi kivalta vaikuttavan kirjan!



tiistai 19. helmikuuta 2013

Tuunattu emännän jakkara

Tällä emännällä ei oo ikinä ollut jakkaraa.
Nyt on! 
Ja hieno onkin ;)

Ikean jakkara sai uuden ilmeen. 



Tein servetistä pinnan yläportaalle decopage-lakalla. Maalasin pohjan valkoisella. Minulla ei ollut muuta valkoista maalia, joten täräytin pohjalle valkoisen spray-maalin. Ja koska minulla ei todellakaan ole mitään pikku pajaa näinhin puuhailuihini ja ulkona on liian märkää ja kylmää, suoritin spray-maalauksen keittiössä. Jonka jälkeen laitoin oven kiinni muualle asuntoon ja ikkunan auki yöksi. Hyvin haihtui käryt. Onhan se kyllä aikamoista lämmönhukkaa. Eli en suosittele. Mutta kun inspiraatio iskee, niin se iskee. 


Muun jakkaran maalasin helmi-kalustemaalilla. 


Olin suunnitellut että maalaisin vaaleanpunaisella.
Mutta kyllä viimeistään siinä vaiheessa päädyin tähän maaliin, kun kuulin että sävyn nimi on "leivos".
Ja hyvä tuli!



p.s  Oikeasti en ole ikinä halunnut itseäni kutsuttavan emännäksi. Olen järkyttynyt, möksähtänyt ja pitänyt ripityksen, kun ex-poikaystävä kerran erehtyi kutsumaan moisella nimellä.

perjantai 15. helmikuuta 2013

ystävänpäivätunnelmia

Ystävänpäivänä meillä oli pieniä ihmisiä ja vähän isompiakin ystäviä paikalla. 




Leivoin kakkua ja pikkuleipiä. 
Suureksi harmikseni unohdin ottaa osasta vieraita ja kakuista kuvia. Mutta pikkuleivistä on :)




Osa pikkuleivistä ja yksi kakku lähti ystäväni matkaan. 
Olin luvannut leipoa hänelle.



Tein murotaikinasta erilaisia variaatioita


Vasemmalta oikealle mausteina:
Piparminttu ja maitosuklaa
Kaakajauhe, maitosuklaa ja valkoinen suklaarouhe
Ihan naturel
Suklaassa dipattuja, strösseleillä koristeltuja
Sitruunan raastettu kuori




Panostin myös koristeluu.. Huomatkaa pikku sydämmet ;)




Pikkumiehistä on muuten turkaisen vaikeaa välillä saada kuvia :)


Kuvassa kummipoika Elmeri, Onni ja Aatu.

Onnea on ystävät!  kiitos kun olette KAIKKI olemassa :)

Elli

torstai 14. helmikuuta 2013

Outoa?-blogihaaste

Sain haasteen kahdestakin blogista

Silmukan saalistus
&
Pipon ytimestä

"Tehtävänä on kertoa viisi omituisinta tapaa itsestään ja jakaa 15 muulle inspiroivalle blogille"





1. (lähiaikoina todettua) Minulla on ihmeellinen pakko kertoa uusille ihmisillä noloja sattumuksiani.  Jotenkin tulee mieleen ja en vain voi suodattaa, tulee tarve vain sanoa ääneen. 


2.   Blogin aihepiiriin liittyen virkkaan "väärin" kierrän langan puikolle eri kautta, kun kaikki muut. Teen sen ehkä vaikeammin, mutta kun olen kerran onnistunut sen väärin oppimaan, niin mikä siinä sitten kun  kerrna valmistakin aina välillä syntyy :)

3. Enää en tee seuraavaa,  mutta ennen kysyin aina " saanko käydä vessassa" jos olin vaikka kylässä. Aika usein sitten kuulin vastaukseksi naurahtavan juu et saa :) Sittemmin olen rohkeammin vain mennyt ;)

4. Hukkaan usein asioita, kun en kiinnitä huomiota minne ne jätän. Kuten töissä paperit, kynä, tms., kotona avaimet, auto parkkipaikalla tai parkkitalossa. Miten paljon aikaa meneekään hukkaan kun mietin " mihin ihmeeseen sen jätin" . Teen paljon asioita niin ajatuksissani. 

5.  En enää vain keksinyt mitään muuta :) Mutta uskon olevani kaikenkaikkiaan hieman outo? :)


Heitän haasteen kaikille sellaisille jotka eivät sitä ole vielä tehneet :)






Kuvien aiheet "mitä muumitalossa on tapahtunut?" sopi mielestäni teemaan :)

Elli

maanantai 11. helmikuuta 2013

Insipiraatiota tulvii :)

Eksyin taas surffailemaan pinterestiin :) se on kyllä vihonviimeinen paikka. 

 Kokonainen seinä saisi olla meidän kadonneille sukille :)



Tässä ideana siis muokata samaan kuvaan kuva lapsesta lapsena ja nuorena.

 Olen hieman kyllästynyt muumimukeihin. Ehkä virkkaan kaikkiin suojukset? :)










Niin söpöt :)


 Ystävänäpäivänä on pienen miehen ystäville pienet juhlat. Pitäisköhän tehdä tällviissii muffareita?:)


Ihania ideoita ja inspiraatiota tuo paikka tulvillaan :)




lauantai 9. helmikuuta 2013

Löytö rautakaupasta

Kävimme rautakaupassa :) Tein taas löydön. Vaaleanpunaista maalarinteippiä. Ilmeisesti tarkoitettu erittäin tarkkoihin rajauksiin. Söpöä minusta, saapas nähdä minne kaikkialle minä sitä keksin laittaa.
Teippiä, teippiä, teippiä... Blogin nimi on kohta Ellin teippi


Oli meillä sinne ihan muutakin asiaa. Kävin ostamassa vähän maalia. Siitä lähiaikoina lisää :)

Ajattelin heti testata. Päätin koristella Onnille kynäpurkin vanhaan hillopurkkiin.


Pohjalla siis kerros vaaleanpunaista teippiä ja päällä sitten vähän autoteippiä, ajattelin että tekee siitä mukavasti Onnin näköisen ;)



Olin itse kyllä ihan tyytyäinen purkkiin.
Tässä  kuitenkin kurkistus muutaman minuutin päähän siitä kun olin napsaissut äskeiset kuvat



Onni oli ilmeisesti sitä mieltä, että autoja oli liian vähän :) No nyt niitä on!
 ja onpahan käyttäjänsä mielestä hyvä. 


perjantai 8. helmikuuta 2013

Kuukauden korttikisa

Ajattelinpas ottaa osaa kuukauden korttikisaan Sinellin blogissa. Sinne pääsee tästä.

Ideana tehdä ystävänpäiväkortti, jossa ei ole hitustakaan vaaleanpunaista eikä punaista.
Jopa omaksi hämmästyksekseni huomasin tehneeni peräti 3 ystävänpäiväkorttia tällä ajatuksella, että aikas uudistuksellinen olen! :)

Tein kuitenkin uuden, kun teki mieli tehdä :)
Jos joku innostuu niin osallistua voi 11.2 saakka! Voi voittaa lahjakortin Sinelliin.



Myös nuo baanaanin tahmajäljet kortin ylälaidassa kuuluu kokonaisuuteen :)
Katsoin että mitä ihmeen mössöä kuvassa on sitten muistin kiinnostuneen pienen miehen ja aamiasibanaanin :)

Sain Mitäs me tytöt -blogista tunnustuksen. KIITOS :)

En laita kummiskaan taaskaan eteenpäin,kun sen jo kerran laitoin :)

Elli

p.s Niin ja Toukokuun tytön blogissa on kiva ARVONTA :)

torstai 7. helmikuuta 2013

Ystävänpäiväkortit osa 2

Jatko eilen alkaneeseen ystävänpäiväkortti oksennukseen :)

Useampi oli kiinnostunut mistä tuota tekstiteippiä saa, jota on useammassa kortissa. Sain sen syttärilahjaksi siskolta, joka oli tilannut sitä Postcard Cardenista.
Taitaa olla tosin lopussa sieltä? En ainakaan löytänyt, kun nopsaan kurkkasin. 


Tämä ensimmänen kortti on tehty iris folding tekniikkaa mukaellen. 
Sillä tein muutamia joulukortteja joulun alla. 
















keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Ystävänpäiväkortit osa 1

Tänä vuonna päätin tehdä jokaisesta ystävänpäiväkortista erilaisen ja valita jokaiselle saajalle omanlaisensa.
Ajattelinkin, että jokainen joka epäilee saavansa ystävänpäiväkortin minulta voisi veikata mielessään millaisen saa? :)
Ja kenties näistä ehtii joku vielä saamaan ideaa omaan ystävänpäiväkorttiinsa!!

Huomenna tulee puolet, kun kortteja onkin aika monta :)

Useimmissa olen  läpikuultavaa tekstiteippiä, mikä on ihana!
Sain siskolta synttärilahjaksi. KIITOS!

Olen myös innostunut liimattavista pikkuhelmistä :)